Vuonna 2005/2006 lukion kurssilla oli koetehtävänä kirjoittaa runo Buddhasta. Alla runo:
Olipa kerran poika, nimeltään Siddharta
hän ol’ viel nuori, ei kasvanut parta.
Elämänsä oli helppoa ja kivaa
joi vain hän palatsissaan simaa;
ei nähnyt kärsimystä lain,
palatsiss’ parhaass’ lähimain.
Jopa kun ‘harta kaupungille meni,
vietiin köyhät piiloon ja meno hiljeni.
Onko tässä kaikki, mies ihmetteli
Mis’ kurjuus on? hän kyseli.
Päivänä eräänä lähti hän ulos,
ja huomasi, et’ tässä on tulos!
Jätti vaimon, lapsen ja isän –
kyl rauha tuo mukavan lisän,
ajatteli Siddharta.
Seitsemän vuotta nopeasti män,
mut miss’ oli rauha ja tarkoitus elämän?
Alle viikunapuun kävi mietiskelemään
ja vihdoin haihtui harha sisältä Siddhartan pään;
“Nyt valaistunut oon”, mies julisti,
kun totuuden elämästä rutisti.
Sai nimen Buddha, tuo viisas mies
ehk’ löytyy hän luota viikunapuun –
kukaties.